Työelämässä jaksamisen painopiste on siirtymässä yhä enemmän fyysisen työkyvyn ylläpidosta henkisen hyvinvoinnin puolelle. Keskeistä on, kuinka esimiehet ja henkilöstöasiantuntijat voivat tukea henkilökuntaa itsensä johtamisessa työelämän haastavissa tilanteissa, millaisin keinoin ennaltaehkäistä työuupumusta, kuinka tukea motivoitumista ja tavoitteissa onnistumista, sekä miten johtaa tunnetiloja ja hyvän työilmapiirin ja vuorovaikutuskulttuurin syntymistä. Henkisen työhyvinvoinnin valmentajan koulutus painottuu psyykkisen, sosiaalisen, emotionaalisen ja kognitiivisen työhyvinvoinnin tukemiseen ja kehittämiseen.
Kenelle koulutus on tarkoitettu:
- esimiehille ja tiiminvetäjille
- työhyvinvoinnin parissa työskenteleville
- henkilöstöhallinnon ja henkilöstöasioiden parissa työskenteleville
- työhyvinvoinnin kehittämisestä kiinnostuneille
Mitä saat koulutuksesta:
- runsaasti työkaluja ja osaamista henkisen työhyvinvoinnin edistämiseen ja johtamiseen
- monipuolisen kuvan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kentästä
- valmentamisen perustaidot (coaching-taidot)
- valmentavan työotteen soveltamisen taidot
- omakohtaisen valmennusprosessin
Koulutuksen aikana jokainen käy läpi oman työhyvinvoinnin valmennusprosessin.
Koulutuspäivät 2016 (klo 9-16)
16.-17.3. │ 21.-22.4. │ 19.-20.5. │ 16.-17.6.
Koulutuspaikka: Lahden keskustassa
(paikka tarkentuu osallistujamäärän mukaan)
Hinta 1475 € + alv 24 % (yht. 1829 €)
Hintaan sisältyy 8 koulutuspäivää, ohjattu harjoitustyö, koulutusmateriaali ja kahvitarjoilut
(voi maksaa useammassa erässä).
Ilmoittautuminen: 4.3.2016 mennessä
puh. 0400 313 941 tai
paivi.elovaara(at)unelmapuu.fi
Tulosta esite pdf-muodossa TÄSTÄ.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ:
Koulutus perustuu työhyvinvoinnin tutkimustuloksiin, kognitiivisen ja positiivisen psykologian menetelmiin, sekä ratkaisukeskeisiin toimintamalleihin. Valmennustaitojen perustana ovat ICF:n standardit (International Coach Federation).
Koulutus sisältää 8 lähiopetuspäivää sekä ohjatun harjoitustyön. Harjoitustyö koostuu työhyvinvointikartoituksesta, siihen perustuvasta ryhmävalmennuksesta (n. 2 h) sekä henkilökohtaisista harjoitusvalmennuksista (n. 4 h). Harjoitustyö voidaan tehdä joko omassa työyhteisössä tai jonkun muun vapaavalinnaisen ryhmän parissa. Lähikoulutuspäivät koostuvat aiheeseen liittyvästä teoriasta, yhteisistä keskusteluista ja harjoituksista sekä omakohtaisista pohdintatehtävistä. Koulutuspäivät ovat rentoja, intensiivisiä ja voimaannuttavia pysähtymisiä oman itsen ja oman hyvinvoinnin äärelle.
1. Työhyvinvoinnin kenttä
- Työhyvinvointi osana kokonaisvaltaista hyvinvointia
- Fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kokonaisuus ja mistä se koostuu
- Työhyvinvointivalmentajan rooli ja tehtävät
- Työhyvinvoinnin kartoitusmenetelmiä ja omakohtaiset kartoitukset
2. Valmentamisen perusteet
- Valmentamisen teoria, periaatteet ja hyödyt
- Valmentaminen työkaluna organisaatiossa
- Valmentamisen menetelmiä
- Coaching -ydintaidot
3. Mielen johtaminen työyhteisössä
- Mielen johtaminen yksilö- ja organisaatiotasolla
- Ajatusten, tunteiden, toiminnan ja tulosten yhteys
- Tietoinen ja alitajuinen mieli / rationaalisen ja intuitiivisen ajattelun tehokas yhdistäminen
- Mindfulness -tietoisuustaidot työssä
4. Stressinhallinta ja ajanhallinta
- Stressin tunnusmerkit ja vaikutukset yksilöön ja työyhteisöön
- Stressin ja kiireen erottaminen toisistaan
- Menetelmiä stressinhallintaan
- Apukeinoja ajanhallintaan
5. Motivoituminen, työn ilo ja tavoitteet
- Motivaatiotekijät, työn mielekkyys ja työn ilo
- Erilaiset motivoitumisperusteet
- Motivaatiotaso ja tavoitteissa onnistuminen
- Omat hyvinvointitavoitteet osana työhyvinvoinnin edistämistä
6. Tunteiden käsittely työyhteisössä
- Tunneäly ja tunteiden teoriaa
- Tunteiden tunnistaminen ja kohtaaminen työpaikalla
- Positiivisten tunnetilojen terveysvaikutukset
- Työkaluja tunteiden käsittelyyn ja tunnetilojen johtamiseen
7. Sosiaaliset suhteet organisaatiossa
- Työilmapiirin vaikutus hyvinvointiin ja tuloksiin
- Työhyvinvointia edistävän vuorovaikutuskulttuurin rakentaminen
- Sosiaaliset suhteet ja tukiverkostot
- Työkaluja ihmissuhteiden käsittelyyn
8. Työyhteisön erilaiset persoonat
- Erilaisuus organisaation rikkautena (enneagrammi-persoonallisuusmallin mukaan)
- Erilaiset toimintamallit ja niiden taustatekijät
- Miten saadaan kaikkien vahvuudet esiin
- Itsetuntemus työhyvinvoinnin edistäjänä
Ammatillisten taitojen lisäksi koulutus on voimaannuttava pysähtyminen oman hyvinvoinnin äärelle.
Tulosta esite pdf-muodossa TÄSTÄ.

